Reippaita pentuja
Hinta: 950.00 EURReippaita pentuja
Kaksi tyttöä! Meillä olisi maailman suloisimpia ja valloittavimpia ipanoita perheenjäseniksi ja harrastuskavereiksi vapaana! Pennut ovat aikuisena n. 20kg kokoisia. Pennut ovat sekarotuisia. Emä on sosiaalinen, fiksu ja nopea oppimaan. Kiva perhekoira ja kulkee mielellään pyörän kanssa. Viihtyy vieressä rapsutettavana ja lähtee mielellään myös lenkille. Isä on rauhallinen ja hiljainen kaveri. Ei ole niin miellyttämisen haluinen kun emä, mutta touhuaa myös mielellään ihmisen kanssa. Molemmat vanhemmat tulevat hyvin toimeen toisten koirien kanssa, eivätkä jahtaa pienempiä eläimiä. Pennut ovat syntyneet 2.3.2026 Luovutusikäisiä 8 viikon ikäisinä torin sääntöjen mukaan alkaen 27.04.2026. Suomessa, kodissa sisällä syntyneitä ja kasvaneita. Pentuja voi tulla tapaamaan kotiimme heidän emän kanssa! Pennut ovat kasvaneet täysin keskellä lapsiperhe arkea, tottuneet kissoihin, toisiin koiriin ja arjen askareisiin. Pennut ovat syöneet eläinkaupan nappulaa sekä raakaa lihaa ja luita. Pennut osaavat tehdä tarpeensa hienosti sanomalehdelle ja niitä on käsitelty syntymästä asti paljon! Pennut sopivat perheenjäseniksi ennen kaikkea, mutta myös sen lisäksi harrastuskoiraksi moneen touhuun! Eläinlääkäri totesi tiimin terveeksi 15.04.2026 sekä mikrosirutti ja rokotti porukan. Eli pennut ovat saaneet varhaisrkotteen. Pennut on madotettu kolmesti ennen luovutusta. Pentujen mukaan tulee rokotuskortti, pentutarkastusraportti ja tuttua ruokaa. Ruokavirastoon kaverit on ilmoitettu 16.04.2026! Pentuja ei rekisteröidä kennelliittoon. Ei osamaksua. Myyjä: Johannes SällmanKerrothan kodistasi viestissä, kodit valitaan tarkasti!
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR