Lisää suosikkeihini

Myydään 4-v uroskoira

Hinta: 600.00 EUR
Rotu/laji
Sukupuoli -
Ikä -
Valmis myytäväksi Nyt
Sijainti 11130 Riihimäki
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR
Aktiivisuuden taso
Harjoitus
Älykkyys
Koulutusvaatimus
Leikkimielisyys
Lapsiystävällinen
Vartijakoira
Turkiksen hoito
Alueellinen
Haukkuminen
Tuntemattomat
Muut koirat

Myydään 4-v uroskoira

Myydään reilu 4-vuotias uroskoira. Aivan ihana kultainen kainaloinen. Tämä poika ansaitsee lämpimän sylin ja paljon rakkautta. Koira on elänyt kahden samanrotuisen nartun kaverina edellisessä kodissa ja meillä pienen narttukoiran kaverina. Haukkuu vieraille koirille remmissä silloin, kun meidän toinen koira on mukana. Meillä on kuitenkin ollut myös onnistuneita ohituksia, etenkin jos ohitustilanne on ollut ennakoitavissa hyvissä ajoin. On sisäsiisti, ei hypi nartun selkään, ei nylkytä, ei ole resurssiaggressiivinen. Ei ole ns. Ongelmakoira. Rakastaa läheisyyttä ja oikein heittäytyy syliin paijattavaksi ja lattialle selälleen maharapsutuksille. Ei ole tottunut olemaan yksin. Aina on ollut koirakaverit. En suosittele haukkumisen vuoksi kerrostaloon enkä myöskään kotiin, jossa joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin. Miehiä pelkää ja tämän osoittaa haukkumalla ja pysymällä loitolla. Ei mene miesten viereen, jollei ole tosi tuttu. Vaatii reilusti aikaa tutustua omaan tahtiin. Hieman muutenkin aranpuoleinen. Ulkona kävelee tosi reippaasti hihnassa ja pyörät yms saa mennä ihan rauhassa ohi. Koirakokemusta omaavaan kotiin, joka ymmärtää edellä kerrotut haasteet (miesten pelkääminen ja remmissä haukkuminen) ja osaa niissä koiraa auttaa positiivisin keinoin. Ei missään nimessä kiertoon, joten onhan elämäntilanteesi sellainen, että voit sitoutua. Terveys ja pakolliset tiedot:- Hammaskivet poistettu.- Rokotus uusittava.- Ei ole kastroitu. - Madotettu.- Annettu punkkilääke.- Rekisteröity ruokaviraston koirarekisteriin 13.8.2021 (rekisteröity jo aiemmin, mutta antaa nyt vain tämän pvm:n)- Sirutuksen pvm 29.6.2021.- Syntynyt 22.4.2021 Suomessa eli on luovutushetkellä yli 8 vko ikäinen.- Eläinlääkärin tarkastama ja tämän tosistuksen saa mukaan. Mikäli koira saa kodin jostakin lähialueilta, voin tarvittaessa ottaa koiraa välillä hoitoon omien menojen sen salliessa. Tosi ihana poika ja harmittaa valtavasti hänestä luopua. Uskon kuitenkin, että tälle koiralle on parasta löytää rauhallisempi koti. Aivan ihana kaveri kävelylenkille ja kainaloon! Vanhemmat keskenään saman rotuiset, mutta isä ei ole kennelliitossa. Tästä syystä ei ole sinne rekisteröity. Ei ole aikaa vastailla turhiin viesteihin. Kerrothan itsestäsi ja millainen koti on tarjolla. En myy ilman tietoa siitä, millaiseen paikkaan koira olisi tulossa. Myyjä: Tiia Jantunen

Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Samanlaisia ilmoituksia

Jämptbull pennut
Jämptbull pennut
Info
Hinta 1400.00 EUR
Sukupuoli Pentue
Rotu/laji -
Sijainti 82660 Uusi-Värtsilä
Rottweiler-amerikanbullterrieri mix
Rottweiler-amerikanbullterrieri mix
Info
Hinta 850.00 EUR
Sukupuoli Nainen
Rotu/laji -
Sijainti 37550 Lempäälä
2kpl sekarotuista narttupentua
2kpl sekarotuista narttupentua
Info
Hinta 1000.00 EUR
Sukupuoli Nainen
Rotu/laji -
Sijainti 01860 Perttula
Uros pentu
Uros pentu
Info
Hinta 1300.00 EUR
Sukupuoli Pentue
Rotu/laji -
Sijainti 07920 Loviisa