Lisää suosikkeihini

Kaksi 1,5 v. uroskissaa

Hinta: 400.00 EUR
Rotu/laji
Sukupuoli -
Ikä -
Valmis myytäväksi Nyt
Sijainti 21380 Aura
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Kaksi 1,5 v. uroskissaa

Haikein mielin etsimme veljeskissoille Koistiselle ja Nykäselle uutta kotia hankaloituneen allergian vuoksi. Herrat ovat Suomessa syntyneet n. 1,5 v. ikäiset (s. 29.4.2024) leikatut uroskissat. Eläinlääkärin tarkastamat, sirutetut, saaneet kaikki rokotukset eivätkä ole sairastelleet. Tottuneet toistensa ja kovaäänisten aikuisten lisäksi pieneen lapseen ja kilttiin koiraan. Koistisen ainoa vika on se, että kakkaa kylpyhuoneen lattialle. Eläinlääkärin tarkastuksessa syyksi arveltiin ummetusta, jonka hoito aloitettu ruokavaliolla ja veden lisäämisellä ruokaan, mikä on jonkin verran vähentänyt ongelmaa.Luonteeltaan hän on oikea murumussukka, köllii mielellään sylissä rapsuteltavana ja puskee kovasti. Antaa leikata kynnet, kun saa namia samalla. Koistinen myös lähtee mielellään mukaan koiralenkille ja saattaa kävellä reilu 2 km lenkin ihmisen ja koiran seurana.Nykäsellä on purentavika, joka voi vanhemmalla iällä aiheuttaa tarvetta hammasremontille. Nykänen on enemmän perinteinen, kissamainen kissa. Hän rakastaa myös rapsuja, mutta viihtyy hieman enemmän omissa oloissaan. Molemmat kyllä ilmaantuvat yölläkin viereen puskemaan ja tönimään emäntäänsä. Kissat ovat ulkoilleet vapaana, mutta en usko että ne olisivat onnellisia pelkkinä ulkokissoina, sillä he kaipaavat selvästi ihmisen läheisyyttä ja seuraa. Koistiselle ja Nykäselle etsitään siis loppuelämän kotia, jossa sitoudutaan ummetuksen erityisruokavalioon ja tarvittavan hoidon järjestämiseen. Kissat kaipaavat myös paljon ihmisen seuraa ja tykkäävät leikittämisestä. Kissojen mukaan saa kissoille tutut hiekkalaatikot, kuljetuskopat ja halutessaan itsetehdyn kissapuun ja seinälle laitettavat kissariippumatot. Myyjän nimi Susanna Suvisaari

Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Samanlaisia ilmoituksia

Varattavissa uuteen kotiin kissanpentu -tyttö
Varattavissa uuteen kotiin kissanpentu -tyttö
Info
Hinta 1500.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 70820 Kuopio
kissanpennut
kissanpennut
Info
Hinta 690.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 01300 Vantaa
Kissa
Kissa
Info
Hinta 450.00 EUR
Sukupuoli Nainen
Rotu/laji -
Sijainti 64100 Kristiinankaupunki
Kissan pentu
Kissan pentu
Info
Hinta 400.00 EUR
Sukupuoli Mies
Rotu/laji -
Sijainti 00940 Helsinki