Lisää suosikkeihini

Ihmisrakas kissanpentu

Hinta: 350.00 EUR
Rotu/laji
Sukupuoli Pentue
Ikä 16 viikot
Valmis myytäväksi Nyt
Sijainti 31400 Somero
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Ihmisrakas kissanpentu


Todella ihmisrakas kissan alku vielä vailla kotia, koska en ole vielä hänen kodinetsintäänsä nostanut yleiseen tietoisuuteen. Muut sisarukset päätyneet lähipiirin koteihin, mutta nyt loppui lähipiiri kesken. Pentueen ainut harmaaraidallinen ja myös kaikkein ihmisrakkain tapaus. Asunut tähän asti samassa makuuhuoneessa ihmisen kanssa, päivät siellä missä ihminenkin. Nyt on kuitenkin kulunut reilusti se 14- viikkoa pennun syntymästä, joka oli 3.6.2023, joten ikää on nyt 16, kohta 17 viikkoa. Kodin etsinnällä ei ole kiire, sillä haluamme olla aivan varmoja pentujen pääsystä oikeasti hyviin koteihin. Pentu on poiketettu ja tähän asti kutsuttu Mozartiksi, kehrää mielellään kiehnätessään itseään ihmiseen. Ottaa siis kontaktia ihmiseen itse ja pitää huomiosta viihtyen ihmisen seurassa. On madotettu ohjeistuksen mukaisesti, emo meidän sisäkissa, joka pääsi keväällä karkuteille. Täällä kaikki lähistöllä kollit leikattu yhtä lukuunottamatta- isä tiedossa ja on siis naapurimaatilan kollipoika. Rokotuksen ja sirutuksen hoitaa uusi omistaja (madotukset on siis tehty). Siksi hintaa vain sen verran, että kissaa hankkiva ei toimi hetken mielijohteesta.
Hinta: 350 euroa

Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Samanlaisia ilmoituksia

Kissanpentu
Kissanpentu
Info
Hinta 500.00 EUR
Sukupuoli Nainen
Rotu/laji -
Sijainti 91500 Muhos
Kissan pennut
Kissan pennut
Info
Hinta 1000.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 27310 Kodisjoki
Kaksi maatiais kissaa myytävänä
Kaksi maatiais kissaa myytävänä
Info
Hinta 200.00 EUR
Sukupuoli Mies
Rotu/laji -
Sijainti 23800 Laitila
Chinchilla brittilainen penttu
Chinchilla brittilainen penttu
Info
Hinta 1200.00 EUR
Sukupuoli 0
Rotu/laji -
Sijainti 15500 Lahti