Lisää suosikkeihini

Leikattu uroskani Paavo etsii uutta kotia ❤️

Hinta: 90.00 EUR
Rotu/laji
Sukupuoli -
Ikä -
Valmis myytäväksi Nyt
Sijainti 20460 Turku
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Leikattu uroskani Paavo etsii uutta kotia ❤️

( VARATTU ) Todella pitkien mietintöjen jälkeen olemme tehneet päätöksen etsiä koti tälle ihanalle kanille. Tämä 3-vuotias karvapalleroinen on pienenä saanut nimen Karlos, mutta lapsemme nimesi Paavoksi ja siihen kani on tottunut kun noin vuoden ajan häntä Paavo nimellä olemme koko perhe kutsuneet. Paavo on touhukas ja kiltti, sekä myös ajoittain kovan luonteen omaava kani. Kaikki ruokinnat ja hoitotoimenpiteet, kuten kynsienleikkaus ja turkin siistiminen sujunut aina mukavasti. Kuitenkin kaksin olemme puolisoni kanssa yhdessä nämä tehneet, mutta Paavo osaa olla rauhassa. Paavo käyttää hienosti pääosin vain wc-laatikkoa häkissään ja ulkopuolella hyppelehtiessä, kunhan wc-laatikon muistaa nostaa ulos häkistä.Paavo ei oikein viihdy ulkoilmassa, vaikka välillä kesäisin olemme kokeilleet. Vähän ujomman puoleinen poika siis.Paavo on ihmisläheinen ja osaa erittäin nätisti olla lasten, myös pikkulasten kanssa. Toki aina ollaan silti vahdittu ja vain pari kertaa on hieman nappaissut sormesta. Silti kaikesta huolimatta Paavon luonne on lempeä. Paavo rakastaa hyppelehtiä vapaana, mutta hänelle tärkeää on myös oma rauha omassa häkissä ja tykkää siellä löhöillä nautiskellen itsekseen. Joskus Paavo saattaa toki jopa sohvalle kierähtää esim. jalkoihin tai viereenkin löhöilemään.Paavo syö kaikenlaisia pellettejä ja lisäksi Paavo rakastaa persiljaa, friseesalaattia, porkkanoita ja kurkkua. Paavo on syntynyt: 10.3.2023Paavo on leikattu: 1.12.2023 Paavon mukana tulee erittäin monipuolisesti tavaroita uuteen kotiin:-kaksikerroksinen häkki-kuljetuskoppa-ruokakippoja-juomapulloja-leikkitunneli-heinätelineitä-wc koppa-herkkuja-heinää-siemensekoitusta-kuiviketta Jos Paavo olisi mahdollisesti juuri teidän uusi lemmikki, niin kerro millaista kotia tarjoat ja jutellaan sitten lisää. Lähettelen myös toki mielelläni lisää kuvia Paavosta ja mukana tulevista tarvikkeista ❤️

Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Samanlaisia ilmoituksia

Kanihyppyesteet
Kanihyppyesteet
Info
Hinta 230.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 47150 Raussila
Risteytys poika 1,5 v ja 3 v kääpiöluppa tyttö
Risteytys poika 1,5 v ja 3 v kääpiöluppa tyttö
Info
Hinta 180.00 EUR
Sukupuoli Mies
Rotu/laji -
Sijainti 00740 Helsinki
puhtaita rex kaneja
puhtaita rex kaneja
Info
Hinta 60.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 31520 Pitkäjärvi
Marsun poikaset
Marsun poikaset
Info
Hinta 90.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 38800 Jämijärvi