Lisää suosikkeihini

Kolme kanin poikasta vailla kotia

Hinta: 60.00 EUR
Rotu/laji
Sukupuoli -
Ikä -
Valmis myytäväksi Nyt
Sijainti 77930 Kerkonjoensuu
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Kolme kanin poikasta vailla kotia

Kanit ovat uteliaita ja tottunut ihmisiin. Häkki elämää ovat eläneet vain ulkona ollessa. Saanut jo tuoretta sekä maistella eri puiden oksia, mutta pajusta ei kuitenkaan paljoa välitä. Tulevat kutsuttaessa varsinkin, jos herkkua on tiedettävästi tarjolla. 1. Nöperö: poika2. Valko: poika3. Kuro: poika Poikaset on vieroitettu emosta ja ovat jo valmiita muuttamaan uuteen kotiin. Syntyneet 02.04.2025 Haluan varmistaa, että kanit päätyy hyvään kotiin, jossa on ennestään tietoa ja taitoa. Sopii hyvin ensikaniksi, kunhan on perehtynyt kanin hoitoon ja on aikaa sekä motivaatiota. Kanin hankinta pitää olla tarkkaan harkittua, jotta kani ei päädy vain kesäkaniksi. Kani on sosiaalinen eli on tärkeää, että se ei jää pitkäksi aikaa yksin. On vahinko pentue.Hinta on valittu sen suhteen, että varmasti harkitset kunnolla kanin hankintaa. Jos pystyy todistamaan hyvän ja pysyvän kodin voidaan myös sopia alempaa hintaa. 40€ per kani, jos olen varmasti vakuuttunut perheestä ja valmis jakamaan kuvia kanin elämästä.

Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR

Samanlaisia ilmoituksia

Poikapupu
Poikapupu
Info
Hinta 50.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 25860 Björkboda
Uusia parhaitaan kotejaan etsii 2 uroskania!
Uusia parhaitaan kotejaan etsii 2 uroskania!
Info
Hinta 80.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 16300 Orimattila
Marsu naaraat Varattu
Marsu naaraat Varattu
Info
Hinta 70.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 31640 Humppila
Skinny marsu naaraspoikanen
Skinny marsu naaraspoikanen
Info
Hinta 100.00 EUR
Sukupuoli -
Rotu/laji -
Sijainti 54500 Taavetti