1,5v kani + tavarat
Hinta: 150.00 EUR1,5v kani + tavarat
Vaikean ja pitkän mietinnän jälkeen ollaan päädytty luopumaan Orista. Miehelle puhkesi allergia ja sen kans kärvistelty nyt monta kuukautta ja yritetty selvitä ja lisäksi meillä on pieni vauva. Näitten ja toki muidenkin syiden ja pitkään tilanteen kanssa kamppailun jälkeen ollaan todettu, että ei pystytä antaaan Orille sellaista elämää kuin hän ansaitsee ja mitä me haluamme hänen saavan. Orilla on käytössä oma huone ja aijemmin myös päässyt vapaana kulkemaan talossa ennen kissan sairastelua, jolloin heidät täytynyt erottaa ihan kokonaan. Käynyt myös kerran valjaissa ulkona, voisi tykätä olla ulkona vapaana aitauksessa muuten ei kyllä mitenkään.😅 Or on syntynyt marraskuussa -23, rodultaan kääpiöluppa ja rekisteröity. Or on tullut meille n. 2kk ikäisenä poikueesta viimeisenä jolle ei ollut kotia tiedossa (ennen meitä) jonka vuoksi kasvattaja ei totuttanut sitä käsittelyyn ollenkaan ja Or on edelleen hyvin ujo ja arka mutta aivan ihana luonteinen!❤️ Or tarvitsee omaa tilaa, mutta tykkää olla läsnä ja lähellä mutta koskettaa ei tuntemattoman anna. Or sijaitsee pohjois-pohjanmaalla, emme luovuta kania häkkieläimeksi❗️Toivomme, että saamme tulevaisuudessakin kuulla orin kuulumisia ja että hän saisi rakastavan kodin ja mahdollisuuksien mukaan lajitoverin, kenen kanssa elää.🫶🏻 Or tulee toimeen ainakin meidän kollikissan kanssa, lapsien leikkikaveriksi ja silitettäväksi ei ala.😊 Orilla on nyt keväällä ja viime syksynä ollut karvanlähtöaikaan vaikeuksia kakata ja syömisen haluttomuutta (selvästi karvan nielemiseen liittyen ja sen hidastaessa suolen toimintaa). Tästä voin kertoa lisää yv, nyt kuitenkin kani on reipas ja terve oma itsensä.😊 Mukaan tulee orin ruuat, herkut tms.Muutamia leluja ja tunnelit.Heinät ja ruutipurut (vessan pohjamateriaali)Kaninhäkki, joka ollut vessana meillä. (Ei kanin kodiksi!!) Kerrothan millaiseen kotiin kani olisi tulossa, minkälaiseen elinympäristöön ja onko taloudessa muitakin eläimiä?😊 Yhteyden saa täällä torissa tai laittamalla viestiä.
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR