Sekarotuisia nuoria rekikoiria
Hinta: 500.00 EURSekarotuisia nuoria rekikoiria
Nuoria rekikoira-mix uroksia. Syntymäaika31.3.2024 SyntymämaaSuomi Ilmoitettu ruokaviraston rekisteriin24.5.2024 Suurelta osin rekikoirataustat, myös vähän paimenkoiraa.Kasvaneet rekikoiratarhalla. Eivät ole vielä opetettuja mihinkään eivätkä ole olleet sisällä talossa sitten pikkupentuiän. Erittäin mukavia luonteita, hakevat mielellään kontaktia ihmiseen. Tottuneet ison koiralauman hälinään sekä useampaan eri käsittelijään. Yksi pennuista hieman ujo vielä, mutta rohkaistuu nopeasti.Näille joutuu siis opettamaan sisäsiisteyttä, hihnakäytöstä ym. alusta asti, ovat todella pentumaisia. Uusi omistaja rokottaa pennun tai voimme hoitaa sen kuluja vastaankin ennen luovutusta. Pennut ovat jo yli luovutusiän eli heti luovutettavissa. Pennut on madotettu kolme kertaa ja ne ovat eläinlääkärin tarkastamia sirutuksen yhteydessä (23.5.2024). Maalaistolloja ja saavat olla jatkossakin eli ei kaupunkilaisiksi/kerrostaloon. -Rivitalokin vähän niin ja näin - monet rekikoirat kärsivät eroahdistuksesta ja saattavat yksin jäädessään tuhota paikkoja. Irtipidettävyys ei myöskään ole itsestäänselvyys vaikka nuorisolla vaikuttaa olevan korvat aika hyvin päässä. Liikunnalliset maalaiskodit hakusessa! Kaksi setää löytyy tarhalta ja ovat kovia rekikoiria töissä, vapaa-ajalla rauhallisia kun saavat vaan tarpeeksi tekemistä. Pennut Pyhä-Luostolla (Pelkosenniemi), kasvattaja Elina Koponen, syyskuun alkupuolella pentuja kulkeutuu tarvittaessa myös etelämmäksi, polttoainekuluja vastaan. Esittele itsesi sekä kerro rehellisesti millainen koti olisi tarjolla. Asuinmuoto, perhetilanne, missä päin asut, koirakokemuksesi, nykyiset lemmikit, tiedätkö millaisia koiria rekikoirat on? Jne. Kattaviin vastauksiin lähdemme mielellämme katselemaan olisiko meillä sopivaa yksilöä ja voimme lähettää lisää kuvia ja videonkin tai voit tulla katsomaan pentuja paikanpäälle. Emme vastaa kyselyihin puhelimitse, joten olethan ystävällinen ja kirjoitat meille viestiä mikäli pentu tosissaan kiinnostaa.
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR