6-vuotias leikattu naaraskissa
Hinta: 100.00 EUR6-vuotias leikattu naaraskissa
Ada on Suomessa Koski TH:lla alun perin syntynyt sisätiloissa oleskeleva kotikissa. Syntynyt 6-7/2018, tarkempaa päivämäärää ei tiedossa. Tarkempaa luovutuspäivämäärä ei tiedossa, kuitenkin syyskuussa 2018. Joudumme muuttuneen perhetilanteen vuoksi siitä nyt luopumaan raskain mielin. Ada on todella sosiaalinen ja leikkisä kaveri. Se seuraa muiden arkitouhuja ja leikkii mielellään erityisesti sulkalelua jahdaten. Ada tykkää myös rapsutuksista ja paijauksista, vaikka syliin tuleekin lähinnä omilla ehdoilla. Sen kanssa saakin viettää ihania paijaus-/”juttelu”hetkiä päivittäin. Ada on luonteeltaan herkkä ja hellä hoitajilleen, mutta lasten tai muiden lemmikkien kanssa se ei tule toimeen. Matkustaminen Adan kanssa on myös haastavaa eikä Adaa sen takia annetakaan kotiin jossa matkustus on keskeisenä osana elämää. Se sopisikin lemmikiksi jollekulle, jolla on antaa sille aikaa ja rakkautta oman kodin turvallisessa ympäristössä. Viime aikoina Adalla on ollut haasteena myös toistuvat idiopaattiset eli bakteerittomat virtsatietulehdukset, todennäköisesti stressin laukaisemana. Tähän olemme käyttäneet esikoisen syntymän jälkeen Feliway-haihdutinta, mikä on pitänyt virtsikset poissa. Mahdollisesti kun stressi Adan elämästä häviää voi Feliway-haihduttimesta luopua. Ada on eläinlääkärin tarkastama 19.9.2024 ja rokotettu Purevax RCP-rokotteella 3.11.2023 eli rokote vielä voimassa 2026 vuoteen asti. Ada asuu tällä hetkellä Helsingissä, mutta kulkeutuu tarvittaessa myös Turkuun päin. Luovutetaan heti sopivan uuden omistajan löytyessä. Omistaja Julia Tervamäki. Löytyisikö sinulta Adalle loppuelämän rakastavaa, stressitöntä kotia?
Ota yhteyttä nyt Hanki 3 päivän käyttöoikeus vain 1 EUR